KePS -08
16.6.2017 9:13 Uutiset / F9 KePS-08

Ensimmäinen vuosi omillaan ja piirisarjaa!

Joukkue Keps08 aloitti toimintansa omana porukkanaan vasta syksyllä 2016. Joukkueessamme on 2008 syntyneiden lisäksi pari 2009 syntynyttä konkaria, jotka ovat pelanneet tässä samassa porukassa aivan alusta asti. Näiden poikien taival jalkapallouralla alkoi yhden kesän Kepsin jalkapallokoulusta, josta muodostui kahden vuoden ajaksi 07/08 joukkue. Tammikuussa 2016 aloitti toimintansa 08/09 porukka, josta vasta syksyllä 2016 muodostui ihan oma 08 joukkueensa.Mukavasti tämä meidän piskuinen porukka onkin kasvanut syksyn ja alkutalven aikana 23 pojan joukkueeksi. Tässä joukkueessa on siis kokeneita konkareita ja vasta-aloittelijoita. Tämä antaa haasteensa valmentamiseen, mutta Keps08 joukkueenjohtajana voin ilokseni todeta, että valmennustiimimme on loistava!

Keps08 joukkue on harjoitellut talvikauden aikana kaksi kertaa viikossa sekä jokaisella mahdollisuus käydä pääseuran tarjoamissa taito- ja maalivahtitreeneissä. Kesällä siirrymme hallista aurinkoiselle Sauvosaaren pikkunurmelle harjoittelemaan. Kesällä omien treenien sekä pääseuran taitoharjoituksien lisäksi viikko-ohjelmaamme tulevat sekä piirisarjaottelut, turnaukset että harjoituspelit. Joukkueen Keps08 tulevaa kesää 2017 voidaankin siis kutsua jalkapallokesäsi.

Ensimmäistä kertaa 08 valmennustiimi uskaltautuukin luotsaamaan joukkueemme pelaamaan piirisarjaa kera enemmän pelanneiden. Tämä uusi aluevaltaus viekin pojat nyt ensimäistä kertaa pidemmille pelireissuille pitkin pohjoista Suomea Oulu-Rovaniemi-Kuusamon välillä. Aikaisempina vuosina Keps08 joukkuetta onkin tavattu vain oman alueen turnauksissa sekä talvenmittaan että kesäisin. Nyt meitä nähdään hieman kauempanakin. Nähdään pelikentillä!


   
Lisää uutisia
Kemin palloseura
«  Marraskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930
 
Kategoriat