KePS ja Jani Keinänen sopimukseen viestintävastaavan toimenkuvasta!
23.10.2018 13:39 Uutiset / Pääsivusto

KePS:n Junioripäällikkö Aleksi Räihä ja tuore viestintävastaava Jani Keinänen.

Jani Keinänen ja Kemin Palloseura solmivat sopimuksen, jonka myötä Jani ottaa KePS:n viestintävastaavan homman hoitaakseen.

Kemin Palloseuran Junioripäällikkö Aleksi Räihä on luonnollisesti tyytyväinen sopimuksen syntymiseen.

- KePS:n toiminta on hyvässä nosteessa, jonka myötä pelaajamäärä jatkaa kasvamistaan. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän seurana pitää pystyä vastaamaan huutoon ja tuottamaan laadukasta toimintaa. Jotta toiminta on laadukasta tarvitaan eri alueille vastuuhenkilöitä. Viestintämaailma on yksi näistä vastuualueista ja se näyttelee tänä päivänä suurta roolia seuran toiminnassa sekä näkyvyydessä. Jani tuntee alueen jalkapalloasiat kuin omat taskunsa ja on persoonana juuri oikea tähän rooliin.

Sopimuksen myötä KePS:n joukkueiden taakka juttujen kirjoittamisen suhteen kevenee, samalla viestintä seurassa saadaan yhtenäiseksi.

Janin sopimus alkaa joulukuun alussa ja kestää ensi vuoden loppuun.



   
Lisää uutisia
Kemin palloseura
«  Kesäkuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
 
Yleinen/Allmän
Kategoriat